keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

New stuff

Nappasin eilen JC:stä mukaan perustoppeja kun niitä sai kaksi hintaan 19,90. Ihastuin tuohon keltaiseen väriin niin paljon, että se piti saada vaikkakin kokoa isompana. Harmaameleerattu on taas hyvin monikäyttöinen.    

 

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Puzzle

Vähän erilainen asukuva:

 

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Summertime

Hyvää Palmusunnutaita kaikille! Meillä ei muuten käynyt tänään yhtään virpojaa. Kävikö muilla pikkunoitia kylässä vai onko vanha perinne hiipunut kokonaan? Mulla oli tänään vapaapäivä joten en ole tehnyt paljon muuta kuin käynyt äitillä kyläilemässä ja isä taas kävi meikäläisen luona. Ellei isä olisi muistuttanut, olisin unohtanut täysin, että tänään piti siirtää kelloja eteenpäin. Huomenna olisikin ollut kiva mennä töihin tunnin myöhässä :)

Tässä eilisen päivän asu:

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Summer inspiration

Tietyt värit kuten keltainen ja oranssi kruunaavat kesän. Tein pari kollaasia, jotka inspiroivat minua ja saavat yhä enemmän odottamaan ilmojen lämpenemistä...


yellow
Valentinon upea vaaleankeltainen mekko olisi niin täydellinen kesän juhliin. Sitruunankeltainen ohut neuletakki ja korkkarit ovat ehdottomasti kesän ostoslistalla. Essien kynsilakka korostaa ihanasti rusketusta kesällä. Oasiksen oversize clutchiin mahtuu tavaraa enemmänkin. 

Orange
Löysä ja kerrostettu mekko kultaisella yksityiskohdalla on jotain niin täydellistä. Rimmelin oranssi huulikiilto oli viime kesän ehdoton suosikki. Topshopin löysä toppi sopii rentoon kesään kuin nenä päähään. Jättisormus sopii myös juhlavampaan tilaisuuteen. Bloomingdalesin yksiolkaiminen kerrosmekko tuo rusketuksen esiin. Rypytetty clutch on niin suloinen, että sellainen on pakko saada.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Black and blue

Eipä huvittanut laittaa tänään farkkuja päälle, joten uhmasin kylmää ja puin hameen vaihteeksi. Onneksi päivällä oli jo lämpimämpää.

 Hame GT ja paita H&M

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Lisätilaus

Kävin klikkailemassa Hennesin tilaukseen vielä yhdet bikinit. Nämä olivat aiemmin mun koossa loppu, mutta sitkeästi ravasin H&M:n sivuilla ja ehdin napata ne ennekuin taas hupenivat. Vihreä väri ja "jalokivet" näyttävät niin upeilta yhdessä.
 
 Kuvat: H&M

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Orange

Gina Tricotin paita ja farkut, H&M:n neuletakki ja Minozzin sandaalit

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Golden Rockstar

Huhhuh! Nyt on taas työt tältä viikolta hoidettu. Huomenna on ansaittu lepopäivä ja maanantaina ollaan taas erittäin virkeitä työläisiä ;) Meillä oli tänään töissä pukeutumisteema nimeltä Golden Rockstar. Kyseessä on kevään uusi mallisto, jonka väriskaala on musta ja kulta. Tällä asulla sitten mentiin:

 

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Kevään juttuja

Laitoin aamulla H&M:lle tilauksen ja siitä tulikin sitten vähän isompi paketti...
H&M 2
Garden collectionin valkoinen luomumekko iski mallistosta ensimmäisenä silmään, keväiset röyhelöliivit sopivat ihanasti shortsien ja hippipannan kanssa. Merimiestyyliin hurahtaneena ankkuritoppi on ihan must. Sininen löysä paita oli pakko tilata jo pelkän värin takia.

H&M

Vaikka kevät tuleekin, ohuita neuletakkeja tarvii viileille aamuille ja illoille, vaaleansiniset farkkuleggarit tulevat tarpeeseen, sillä mun muut farkut on tummia.

H&M 3
Pinkit bikinit kivalla yksiyiskohdalla on niin suloiset, metsästämäni sähkönsiniset sukkahousut olivat alessa ja kotona pidettävät collegehousut ovat orgaanista puuvillaa. Turkoosi lattiapyyhe sopii mun kylppäriin täydellisesti.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Somethin' new

Nyt kävi sitten niin, että palautin eilen sen tummansinisen jakun. Taisin vaan olla liikaa sen hurmiossa ja kielsin tosiasiat. Kokeilin sitä kotona pari kertaa uudestaan ja mua alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään, ettei se ole sopivan kokoinen. Mun ei kuitenkaan olisi tullut käytettyä sitä ja rahat olisivat menneet ihan hukkaan eli viisas päätös.

Tein kuiteskin pari uutta kivaa löytöä Ginassa...

Se sama hame, joka mulla on raitasena löytyi nyt myös sinisenä.

Tampereen Ginasta oli pitkään wetlookeista XS:sä loppunut, mutta nyt sinne oli tullut niitä lisää :)

Lopuksi vielä eilisen päivän asu

 Päällä GT:n farkkuleggarit ja hapsupaita sekä JC:n neuletakki ja Glitterin kaulakoru

tiistai 16. maaliskuuta 2010

...

Syy miksi viimeaikoina ei ole paljon asukuvia herunut...on tässä:

Voiko tylsempää asua olla? Perusfarkut, paita ja neuletakki. Mulla on nyt selkeesti inspiraatio kateissa ja tarvis löytää uusi. Eiköhän se kuitenkin palaa viimeistään kun ilma lämpenee plussan puolelle ja lumet sulavat maasta. Ennen sitä, uskon vielä talvikooman jatkuvan...

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Pariisin muotiviikko: Syksyn 2010 parhaat palat

En yleensä ole harmaan ystävä, mutta Christian Diorin näytöksen asut ovat aivan ihania. Hyvänä esimerkkinä röyhelömekko yhdistettynä harmaaseen jakkuun ja ylipolvensaappaisiin. Myös pitsiset peep toe nilkkurit ovat ehdottomasti pakko saada. Sharon Wauchobin rypytetyt peep toe saappaat ovat erikoiset ja hauskat. Damir Domanin yksinkertaiset harmaat nilkkurit ovat myös ensi syksyn ostoslistalla.

On aina niin ihastuttavaa nähdä syksyn näytöksissä kirkkaita värejä. Emanuel Ungaron mallistossa nähtiin perusmustan lisäksi punaista, vihreää ja pinkkiä. Ylemmän oikeanpuolimmaisen kuvan punainen paita on mielettömän söpö ja koko asu natsaa täydellisesti. Vihreät housut näyttävät mielenkiintoisilta ja yhdistettynä lohenpunaiseen väriin, ne piristäisivät synkkää syksyä ihanasti.   Yksiolkaiminen rypytetty pikkumusta kelpaisi vaikka mihin juhliin. Moon Young Heen näytöksessä nähtiin paljon kerrostettuja asuja. Kerrosmekko yhdistettynä käsineisiin ja ylipolvensukkiin näyttävät toimivan hyvin.

Kuvat: coutorture

torstai 11. maaliskuuta 2010

The big spender keeps on spending

Mun ei siis edelleenkään pitänyt ostaa tässä kuussa enää mitään...tai no, oikeastaan menin H&M:lle etsimään sähkönsinisiä sukkahousuja, mutta ei siellä ollut niitä. Törmäsin kuitenkin melkoiseen määrän kivannäköisiä jakkuja. Päädyin lopulta sovituskoppiin harmaan, hiekanvärisen ja tummansinisen jakun sekä yhden perusmustan puuvillapaidan kanssa. 

Orgaanisesta puuvillasta tehty pitkähihanen sopi mainiosti päälle ja lähti heti mukaan, sillä olen muutenkin etsinyt sellaista. Kolmesta jakusta tummansininen vaikutti lupaavimmalta, mutta jakku on hieman iso (yllätys), joten pohdiskelin pitkään otanko sen vai en. Lopulta se lähti mukaan, koska jos alle laittaa vähän useamman paidan se näyttää hyvältä, sitäpaitsi metsästyksessä on muutenkin ollut tummansininen jakku. Etsimäni oli kyllä tarkoitus olla ohuempi ja lyhempi sekä yksityiskohtina kullanväriset napit, mutta voi olla etten törmää tätä parempaan jakkuun, enää tänä keväänä. 

Tuhlaajatytön kootut selitykset: "Vaikka tämä ei ole ihan täydellinen, tarvitsen sitä kuitenkin ja syystä että...se on siis ihan pakko saada!"



Päivän asuna mulla oli tänään se Ginan uutuuspaita, joten näette sen nyt in action. Olen siihen todella tyytyväinen.


keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Red

Vitsit kun päivät tuntuvat vierivän niin nopeasti, että kohta on taas vuosi mennyt. Meinaan, just oli viikonloppu ja huomenna on jo taas torstai. Huhhuh! Toista se oli silloin kun olin lapsi ja yksi kouluvuosi kesti vaikka kuinka kauan. Aika on suhteellista? Todellakin! Olen ollut nyt aikalailla töissä ja päivät kuluvat ihan senkin takia entistä nopeammin. 

Tässä siis päivän työasu:

Päällä JC:n tunika, Gina Tricotin farkkuleggarit sekä Vagabondin nilkkurit 

Töistä tullessani löysin meilin seasta postimiehen jättämän ilmoituksen ja kipaisin hakemassa Feeluniquen paketin juuri ennen postin sulkemista.

Tilasin reilu viikko sitten Kerastasen yöksi jätettävän hoitovoiteen ja se pääsee heti tänä yönä testiin.