Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLEISTÄ HÖPINÄÄ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLEISTÄ HÖPINÄÄ. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. elokuuta 2010

The ultimate farewell party

Oho! Tulipa hurjan pitkä tauko, mutta nyt mä oon taas täällä. Viime viikon mökkireissu meni ihan loistavasti, vaikka sää ei ollutkaan parhaimmillaan, eikä päästy yyteriin ottamaan aurinkoa. Olin kyllä siitä tosi harmissani, koska odotin sinne menoa koko kesän. Alkuviikko on mennyt lähinnä töitä tehdessä ja eilen oli neljän ihmisen ultimate läksiäiset. Mentiin ihan nyyttärimeinigillä ja kiva kasa syötävää meille kerääntyikin. Vaikka itse juhlissa hurjan hauskaa olikin on harmittavaa, että näin ihana työporukka hajoaa. Enpä muuten ole tainnut koskaan käydä näin ihanassa asunnossa, joka sisutuksineen kaikkineen muistuttaa uudistettua vanhan ajan kartanoa, lukuunottamatta kartanon emäntää valkoisineen mekkoineen. 

Heh, itse olin kaukana "kartanon emännästä" mutta eilinen asuni näytti tältä:

Tällainen syömiskokoelma saatiin kuuden hengen kesken. Itse olin tällä kertaa laiska kondiittori, joten leipomuksien kunnia menee työkaverilleni.
 
PS! Koska oikeen tuli syksy? Vielä viikko sitten kuljin shorteissa, mutta nyt tarvii olla takki ja huivi päällä. Siis ensi kesää odotellessa!

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Summer vibe

Käytiin pari päivää sitten kavereiden ja koirien kanssa ylläty yllätys arboretumissa piknikillä. Voin kertoa, että piknik ja riehakkaat koirat eivät ole ehkä se helpoin ja rauhallisin tapa viettää aikaa arbossa. Eipä käynyt ainakaan aika pitkäksi näiden karvakasojen kanssa. On ne niin ihania!

Täytyy yrittää vielä nauttia aurinkoisista päivistä niin paljon kuin mahdollista, sillä kesä on jo valitettavasti loppupuolella, nyyh. Toivottavasti tulee edes pari hyvää rantapäivää, varsinkin kun yyteriin pitäis mennä parin viikon päästä.


Fiilistelyä piknikiltä kuvasarjan muodossa...





 

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Glitter nails

Mulla oli aamupäivällä geelikynsien ensimmäinen huolto. Se kuului vielä kaverini kynsiteknikko koulutukseen, joten sain tämänkin ilmaiseksi. Tällä kertaa olisin halunnut kynsiini keltaista glitteriä, mutta kyseistä väriä ei valitettavasti ollut joten "pienen" pohdinnan jälkeen valitsin hyvin neutraalin värin, joka sopii asuun kuin asuun. Muutenkin olen erittäin tyytyväinen näihin. Ihan kuin olisi tullut vieläkin hienommat kuin viimeksi, vaikka täydelliset ne oli silloinkin.

Huollon jälkeen päätin lähteä rannalle, sillä en halunnut tuhlata hienoa päivää sisällä. Siellä eräs kouluikäinen tyttö tuli jutteleen mulle, vaikken ole häntä koskaan aiemmin nähnytkään. Tyttö tuli kehumaan mun uusia kynsiä ja kysyi että mitkä ovat geelikynnet. Aika suloinen! :)

Nyt saa muuten tämä ampparisiedätyshoito riittää. Eilen maatessani rannalla ampiainen pörräsi viiden sentin päässä musta, enkä liikkunut mihinkään. Tänään toinen käveli reiteni päällä, eikä meinannut lähteä tiehensä. Oli niin ihanaa istua jähmettyneenä paikallaan ja toivoa ettei se pistä. Hyi, tuntuu vieläkin että se kävelee mun päässä tai jossain. Nään varmaan painajaisia ens yönä. Pelkään meinaan ihan hirveesti ampiaisia ja olen niiden myrkylle allerginenkin vielä. 

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Graduation

Nyt on juhlat juhlittu ja mä ainakin olen ihan poikki. Herää vaan kysymys, miksi en ole vielä nukkumassa. No olen mä ihan kohta menossa, sitäpaitsi mun tarvis aamulla jaksaa lähteä töihinkin. Tässä kuitenkin vielä kuva minusta ja vastavalmistuneesta veljestäni.

torstai 27. toukokuuta 2010

Busy day off

Veljeni valmistuu lauantaina ja olen luvannut leipoa hänen ylioppilasjuhliin kaikenlaista. Mulle tarjottiin iltavuoroa tälle päivällä, mutta onneksi kieltäydyin, sillä olen puuhaillut vaikka mitä aamusta asti. Ensin kävin kaupungissa mm liiton asioilla ja klo 13 jälkeen en ole tehnyt muuta kuin leiponut (kävin mä kyllä välissä kaupassa) ja vasta äsken söin ensimmäistä kertaa tänään. Hommaa on siis riittänyt näin vapaapäivänä ja huomenna jatkuu.

Kokeilin myös ensimmäistä kertaa niitä kuuluisia Macaroneja, mutta ensimmäinen erä epäonnistui valitettavasti. Tämän jälkeen päätin kokeilla jotain toista ohjetta ja onnistuin huomattavasti paremmin.

 Välissä lemon curdia eli suomeksi sitruunatahnaa

maanantai 17. toukokuuta 2010

Mökkireissu

Nyt ollaan sitten kotiuduttu viikonlopun reissulta. Meidän oli tarkoitus tulla jo eilen kotiin, mutta mulla ja M:llä on vapaa viikko ja E meni vasta iltaan töihin, joten palailtiin vasta tänään aamupäivällä. Oli sitten paras mökkireissu ikinä! Olisin voinut olla kauemminkin ja se on jo jotain, sillä en yleensä viihdy maalla. Ihana sää teki matkasta vielä paremman.

Nyt seuraa läjä reissukuvia, mutta skipatkaa ne jos ette jaksa katsella :)

Junan odottelua tampereella

 Grilliruoka on parasta!

Löydätkö kuvasta kolme koiraa? :)

 Chiqui pääsi veneilemään ensimmäistä kertaa

 Käytiin pienellä saarellakin

perjantai 14. toukokuuta 2010

Yellow

Kesä on ihan selkeästi täällä. I'm so happy! :) Ei olisi parempaan aikaan voinut lämpimät ilmat tulla, sillä olen huomenna menossa kaverin poikaystävän mökille Kankaanpäähän. Chiquikin pääsee ensimmäistä kertaa matkustamaan junalla. Saas nähdä miten käy. Luvassa on mm grillausta, auringonottoa, yhdessäoloa kavereiden kanssa sekä lempipuuhaani eli karaokea. Tätä ollaan odotettu!


Kesän alkamisen kunniaksi päätin testata kynsilakkakokoelmani uusinta tulokasta eli Rimmelin keltaista lakkaa. Väri näyttää pullossa enemmän sitruunankeltaiselta, mutta pieneksi pettymykseksi se olikin tummempaa. Muuten ihan ok lakka hintaansa nähden, mutta edelleen suosikkejani ovat Mavalan lakat, sillä ne ovat mielestäni hinta-laatusuhteiltaan parhaita.

 Ei muuta kuin hauskaa iltaa kaikille! Mä lähden tästä pakkailemaan.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

...

Syy miksi viimeaikoina ei ole paljon asukuvia herunut...on tässä:

Voiko tylsempää asua olla? Perusfarkut, paita ja neuletakki. Mulla on nyt selkeesti inspiraatio kateissa ja tarvis löytää uusi. Eiköhän se kuitenkin palaa viimeistään kun ilma lämpenee plussan puolelle ja lumet sulavat maasta. Ennen sitä, uskon vielä talvikooman jatkuvan...

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Red

Vitsit kun päivät tuntuvat vierivän niin nopeasti, että kohta on taas vuosi mennyt. Meinaan, just oli viikonloppu ja huomenna on jo taas torstai. Huhhuh! Toista se oli silloin kun olin lapsi ja yksi kouluvuosi kesti vaikka kuinka kauan. Aika on suhteellista? Todellakin! Olen ollut nyt aikalailla töissä ja päivät kuluvat ihan senkin takia entistä nopeammin. 

Tässä siis päivän työasu:

Päällä JC:n tunika, Gina Tricotin farkkuleggarit sekä Vagabondin nilkkurit 

Töistä tullessani löysin meilin seasta postimiehen jättämän ilmoituksen ja kipaisin hakemassa Feeluniquen paketin juuri ennen postin sulkemista.

Tilasin reilu viikko sitten Kerastasen yöksi jätettävän hoitovoiteen ja se pääsee heti tänä yönä testiin.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Tuplajuhlintaa!

Ensiksi haluan toivottaa kaikille erittäin hyvää ystävänpäivää. Tänään onkin hyvä muistaa sitä rakasta ystävää, jolle liian harvoin kerrotaan kuinka tärkeä hän on. Tästä tulikin mieleen, että täytyypä heti soittaa muutamille kavereille. <3
 

Ystävänpäivän päivän lisäksi tänään juhlitaan alkavaa kiinalaista vuotta 2010. Haluankin toivottaa teille oikein hyvää Kiinalaista Uutta Vuotta 2010, tai niinkuin isäni Singaporesta viestitteli; "Kong Hee Fatt Choy". Erityistoivotukset kaikille Tiikereille, sillä tämä vuosi on tiikerin vuosi. Kiinalainen Uusi Vuosi on kiinalaisten tärkein juhla ja sitä juhlitaan Kiinan lisäksi Singaporessa sekä Malesiassa. 



  Lopuksi vielä kuvat mun uudesta fledasta. Mitäs mieltä olette?